Jenna Simula www.jennasimula.fi

Lasten raiskauksista puhuminen kiellettyä Facebookissa

  • Raiskausaallosta ei saa puhua raiskausaaltona, jos tekijät ovat ulkomaalaisia?
    Raiskausaallosta ei saa puhua raiskausaaltona, jos tekijät ovat ulkomaalaisia?
  • Tämän kuvan jakaminen rikkoo Facebookin yhteisönormeja
    Tämän kuvan jakaminen rikkoo Facebookin yhteisönormeja
  • Aiemmin minulta poistettiin tämä 2015 tekemäni päivitys, jossa otin kantaa Kempeleen raiskaustapaukseen
    Aiemmin minulta poistettiin tämä 2015 tekemäni päivitys, jossa otin kantaa Kempeleen raiskaustapaukseen

Tein maanantai-iltana Facebookiin päivityksen, jossa kritisoin mediaa ja poliitikkoja siitä, etteivät ne ota haittamaahanmuuton aiheuttamia ongelmia keskusteluun, vaikka Oulussa tapahtuneet lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset puhututtivat juuri silloin koko kansaa. Yle oli nimittäin ottanut illan A-studion pääaiheeksi äärioikeiston, ja kommentoijaksi ministeri Mykkäsen. Tuolloin asiaan ei ollut vielä kommentoinut sisä- eikä pääministeri, saati presidentti. Poliisi kielsi, että kyse olisi seksuaalirikosaallosta, mutta seuraavana päivänä päätti kuitenkin tiedottaa lapsia ja heidän vanhempiaan ulkomaalaistaustaisista miehistä, jotka pyrkivät kontaktiin alaikäisten kanssa. Tänään esimerkiksi Iltalehti käyttääkin jo termiä "seksirikollisliiga".

Noin tunti sitten kyseinen päivitykseni poistettiin poliitikkosivultani Facebookin toimesta, ja sain kolmen päivän käyttökiellon. Kuvan päivityksineen ehti nähdä noin 30 000 suomalaista. Jo aiemmin Facebook oli poistanut niin ikään päivitykseni vuodelta 2015, jolloin kommentoin Kempeleessä tapahtunutta alaikäiseen kohdistunutta raiskausta. Seuraavaksi odotettavissa on, että Facebook poistaa myös uusimman päivitykseni lasten raiskaustapauksiin liittyen. Päivitys on jaettu noin 4500 kertaa, ja sen on nähnyt jo yli 300 000 henkilöä. Aihe kiinnostaa nyt siis ihmisiä, ja keskustelun pitäisi olla avointa, jotta ongelmiin voidaan miettiä ratkaisuja. Sen sijaan väärät mielipiteet ja ratkaisuehdotukset sensuroidaan sosiaalisesta mediasta yhteisönormeihin ja vihapuheeseen vedoten. Monopoliasemassa oleva Facebook päättää siis suomalaisten puolesta, mistä saa puhua milläkin tavalla. Sananvapauden rajoittaminen johtaa ainoastaan polarisoituneempaan yhteiskuntaan, ja siksi olen tästä kehityksestä erityisen huolissani.

Kritiikkini maanantai-illan A-studiota kohtaan osui oikeaan, sillä pääaiheena oli siis äärioikeisto, ja maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista puhuttiin lopulta ohjelmassa vain joitain minuutteja. Tilastoja seliteltiin jälleen kerran "ilmoitusherkkyydellä", eikä lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten juurisyihin haluttu puuttua millään tavalla. Jokainen selväjärkinen ymmärtää, että kulttuurierot turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten välillä ovat järkyttävän suuret, eikä tätä tosiasiaa pitäisi enää sivuuttaa. Haluttomuus kotoutua vaikeuttaa asiaa entisestään, eivätkä mitkään kotouttamisresurssit tai valistustyö auta. Muualla Euroopassa tällaiset laajamittaiset lapsiin kohdistuvat seksuaalirikosaallot ovat jo arkipäivää, ja myös KRP:n rikosylikomisario MTV:lle antamassaan haastattelussa patistelee suomalaisia heräämään, sillä nyt esille tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, ja tämänkaltainenkin rikollisuus on nykypäivänä yhä järjestäytyneempää ja raaempaa.

Vuonna 2015 turvapaikanhakijoista puhuttiin median, poliitikkojen ja viranomaisten toimesta yksinomaan hädänalaisina pakolaisina, vaikka muualla Euroopassa tulijoista alettiin hyvin pian käyttää termiä siirtolainen. Tämänkin tapauksen osalta voidaan huomata, että sallittu termistö muuttuu sitä mukaa, kuin yksityiskohtia vuotaa julkisuuteen, eikä niitä voida enää kiistää tai peitellä. Poliisi ja media olivat edeltävällä viikolla tapahtumista hiljaa hyvin pitkään, mutta sosiaalisessa mediassa velloneet huhut tapauksen ympärillä pakottivat uutisoimaan aiheesta. 

Nyt kantaa ovat vihdoin ottaneet myös ministerit ja presidentti lähinnä järkytystä voivotellen. Varsinaiset ratkaisuehdotukset ovat odotetusti vielä kovin laimeita, eikä edelleenkään tunnusteta kulttuurieroja ja kotoutumishaluttomuutta syiksi näihin järkyttäviin tekoihin. Ministeri Mykkänen kehuskeli maanantain A-studiossa ulkomaalaisrikollisten karkottamisen olevan pian aiempaa helpompaa, mutta unohti samalla, ettei Irak ota vastaan edes sellaisia kansalaisiaan, jotka rikoksiin eivät ole syyllistyneet. Sen ihmeen haluaisin nähdä, miten ministeri aikoo pakkopalauttaa rikollisia Irakiin. Surullisinta on, että tietojen mukaan ainakin yhdelle epäillylle on myönnetty Suomen kansalaisuus, jonka vuoksi hänen karkottamisensa ei nykylainsäädännön puitteissa ole edes mahdollista. 

Suomalaisessakin mediassa on kovasti keskusteltu venäläisten vaikuttaneen Usan presidentinvaaleihin Facebookin avulla. Kun on kerran myönnetty Facebookilla olevan näin suuri valta demokraattisten vaalien lopputulokseen, on meidän täällä Suomessakin oltava hereillä siitä, millaista sisältöä Facebook meille näin vaalien alla näyttää - ja jättää näyttämättä. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Poliisi ja media olivat edeltävällä viikolla tapahtumista hiljaa hyvin pitkään, mutta sosiaalisessa mediassa velloneet huhut tapauksen ympärillä pakottivat uutisoimaan aiheesta."

Ihmekö tuo kun tutkinta oli kesken ja epäiltyjä vielä vapaalla jalalla.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Hyvinkäällä olivat kaksi viikkoa hiljaa, eikä siitä mitään hyötyä ollut. Ehkä päinvastoin.

Mutta jos oikeisto olisi jotain kritiikkiä esittänyt, olisi se ollut heti mediassa, vaikka tutkinta olisi kesken.. Ja kun mielenilmaisu Hyvinkäällä pidettiin, paikallismedia teki siitä jutun haastatellen sivullisia, jotka paheksuivat mielenilmaisua.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tästä selvinnee miksi.

Hyvinkään joukkoraiskaus kuohuttaa tunteita – miksi poliisi ei julkaise lisää tuntomerkkejä?

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/694503-h...

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #4

"Tästä selvinnee miksi."

No ei. Tuossa poliisi puhuu tuntomerkeistä. Ei siitä, että miksi tapahtuneesta ei uutisoitu (yli) kahteen viikkoon. Tapahtui 27.7. -> 14.8. tuo sun uutinen.

Jos Valtteri jää pysäkille, niin se on uutisissa jo ennen kuin bussikuskia on edes tavoitettu.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Pitäisikö aina uutisoida kesken tutkinnan niin että epäillyt tietäisivät poliisin tutkivan asiaa ja ottaa jalat alleen.

Järjen käyttö on sallittua, jopa suotavaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Haastakaa facebook oikeuteen :)

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin.

Jokaviikkoinen persu-uhriutuminen kirjoitusten poistosta.

Ei mitään uutta.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

Ei mitään uutta mutta silti tulit trollailemaan siihin. Niin voimalla tyypille iskee aina antipersumaniat tulille että ikäänkuin pakko tulla aina nillittää pas¤aa jokaikisen persun blogiin. Ihmettelen ettei kaikki oo viel estänyt. Ei kenenkään tarvii sun aivottomia trollauksia sietää.

Hyvä rauhallinen oli 612-marssi <3 http://prntscr.com/lrr1bl

Kuvaavaa oli että poliisit reitinvarrella oli selkä meihin päin, tarkkaili anarkoja. Frendi murjas siinä että siitä tietää että on kunnollisten puolella kun poliisitkin kattelee eri suuntaan :D

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Ihmettelen mikä Oulun raiskausuutisoinnissa on niin uutta ja raflaavaa. Yli 11 vuotta arabimaissa asuneena olen aina tiennyt, että arabi sekaantuu lapsiin, käyttää lapsia hyväkseen ja raiskaa. Ja tuomion saavat raiskatut tytöt ja naiset. Ne jopa kivitetään.

Eräässä pienessä arabikylässä kaksi nuorta olivat rakastuneet ja ilmoittivat haluavansa naimisiin. Pojan isä ja sen myötä koko suku eivät hyväksyneet pojan mielittyä, joka kuului heidän mielestään väärään sukuun ja perheeseen. Jotta avioliittoaikeet peruuntuisivat, pojan serkku raiskasi tytön. Tästä oli seurauksena, että tytön sukulaiset heittivät tytön vanhaan kuivuneeseen kaivoon ja kivittivät kuoliaaksi. Näin tytön suku ei "menettänyt kasvojaan". Raiskaaja ei saanut mitään tuomiota.

Myös suomalaisia ja muita eurooppalaisia raiskattiin paikallisten arabipoikien toimesta. Raiskatut karkotettiin maasta ja raiskaajat jäivät ilman rangaistusta. Ja tämä on vain jäävuoren huippu mitä tapahtuu jatkuvasti niille tuhansille filippiinitytöille, jotka arabimaissa työskentelevät.

Voisin kertoa lukuisia vastaavia tapahtumia, mutta näiden tapahtumien kertomisesta saa ikuisen rasistileiman. Jos näin käy, niin ei haittaa. Persuja en ole kuitenkaan koskaan äänestänyt.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä
Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Nyt on vähän valoa tunnelin päässä. Hallitus suunnittelee jälleen kerran nopeuttavansa kielteisen päätöksen saaneiden palauttamista.

Mykkäsellä ja muilla saamattomilla on ollut monta vuotta aikaa laittaa asia kuntoon, mutta ollaan niin vahvalla "arvopohjalla" että unohdetaan suomalaisten oma etu.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kannattaako sinun tukea facebookia kirjoittamalla tänne?

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Eikö naisille myönnetä puheenvuoroja Oulun kaupunginvaltuustossa? Miksi Oulun poliitikot ei tee mitään?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Oulun persut tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukko, oululainen kaupunginvaltuutettu ja valtuuston varapj. Suomen Uutisissa:

Sebastian Tynkkynen (ps.) antaa median kuulla kunniansa pikkulapsen raiskaustapauksessa.

Poliisiylijohtajan mukaan: Poliisi tutkii Oulussa kolmea epäiltyä seksuaalirikostapausta, joiden uhrit ovat yläkouluikäisiä - siis 7-9 luokilla.

https://yle.fi/uutiset/3-10541339

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kannattaa pysyä vaan suomalaillissa palveluissa kuten Vauva.fi tai Suomi24..

En oikein ymmärrä miksi globaalin kehityksen vastastajat nillittävät naamakirjasta.

P.s ja joo olen sitä mieltä että rikolliset pitää karvoittaa tuomion jälkeen maasta.

Ville Maunu

Ps. eikö olisi parempi olla sitä mieltä, että näitä ei alunpitäin kannattaisi ottaa edes maahan. Minkäpä tälle tekee kun 90% kansasta äänestää maahanmuuttomyönteisiä puolueita...ja äänestää edelleen näidenkin tapahtumien jälkeen. Vallitseva tilanne on kansan oma valinta, turha kitistä..

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Kun kirjoitin eilen blogin siitä miten vaikeaa on Islamin kritisointi on. Asia kiistettiin monen kirjoittajan toimesta.
http://sakarirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265...

Oikeastaan tässä blogissa on kyse samasta asiasta maahanmuuton ongelmista on vaikea puhua ja Islamkin on iso osa maahanmuuton ongelmia. Se liittyy ihan suoraan näihin raiskauksiinkin, koska naisen asema on niin heikko muslimimaissa. Ja sen toisen asian kertomisesta seuraa taas poistoja täällä Usarissa, joten jätän sen nyt mainitsematta.

Luulisi ihmisten olevan huolissaan siitä, että facebook vaikuttaa suoraan Suomeen vaaleihin. Ainiin ei se häiritse, koska vain persut saavat FB-banneja. Itsellenikin joku oli juuri hommannut kolmesta eri viestistä bannit fb-bannit.
Ja näiden viestien kirjoittamisesta oli kulunut monta kuukautta, eli kyse on minunkin kohdalla puhtaasta ajojahdista.

Käyttäjän JuhaMoronen kuva
Juha Mörönen

Kansa vaiennetaan, metrilakulle työrauha. Pikkuwaltterin poni-kuiskaajaa ei kiinnosta

Käyttäjän hesejp kuva
Heikki Pulkkinen

Niillä on sellainen oppi, jonka mukaan toiseen kulttuuriin kuuluvia lapsiakin tahtovat vahingoittaa.

Liberaalieliitiltä puuttuu TODELLISUUDENTAJU tykkänään tässä kohtaa, eikä se jätä muita vaihtoehtoja kuin kovan linjan miesten tukemisen eduskuntavaaleissa.

Sensuuri vain siirtää
keskustelun muualle. Liberaalit jäävät yksin kuplaansa pelaamaan pasianssia rasisti/natsi/Hitler-korteillaan.
Maahantulon ja sisäisen turvallisuuden politiikkaan on saatava jotain tolkkua välittämättä vähän vähääkään vallanpitäjien ja näitä tukevan valhemedian valheista ja nimittelystä. Ollaan niin kuin koko liberaalieliittiä ei olisi olemassakaan - niin kuin he itse kiistävät konservatiivien olemassaolon.

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Kun uskonto, kulttuuri ja politiikka ovat seksuaalirikosten takana

ISIS ryösti valtaamissaan paikoissa ja kylissä, Irakissa, Syyriassa, jne. kaikki yli 9-vuotiaat tytöt ja nuoret naiset seksiorjikseen, joita he sitten raiskasivat ja raiskaavat. Vanhat naiset tapettiin.

ISIS on USAn luomus, seurausta USAn ulkomaan politiikasta.

Kunkin maan vallanpitäjät ovat vastuussa maahanmuuttajien, turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ottamisesta ja päästämisestä kuhunkin maahan.

Maahanmuuttajat ovat valtaapitäville vain uutta hyväksikäyttömateriaalia kartuttaa varallisuuttaan, etujaan ja etuoikeuksiaan. Maahanmuuttajat ovat vallanpitäjille myös hyväksikäytettävä suojakilpi kansan vihaa kohtaan.

Kun tavallinen kansa ja ihmiset ovat toistensa ja läheistensä kurkuissa kiinni, kuten toivotaankin, niin valtaapitävät saavat olla rauhassa. Viha ei kohdistu heihin, vaan sijaiskärsijöihin.

------------------------------------------------------------------------

Kun maahanmuuttajat raiskaavat lapsia, nuoria ja ihmisiä Suomessa, niin perusteena on usein uskonto tai kulttuuri ja se peruste on otettava selville.

Ajattele itseäsi 10-vuotiaana. Ajattele, että jos sinulle olisi tehty samoin, kuin esim. mitä tälle oululaiselle 10-vuotiaalle tytölle on tehty.

Jokaiselle maahanmuuttajalle, joka aikoo tulla elämään Suomeen, on jo ennen oleskeluluvan saamista tehtävä selväksi Suomen kanta seksuaalirikoksiin.

Maahanmuuttajat, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ SITÄ, että raiskaus ja myös kaikki muut seksuaalirikokset ovat AINA KAIKISTA ALHAISIMPIEN IHMISTEN TEKEMIÄ VAKAVIA JA ALHAISIA RIKOKSIA JA ETENKIN SITÄ, ETTÄ SUOMESSA EI LAPSIA RAISKATA, eivät kuulu Suomeen, vaan heidät on poistettava, karkotettava Suomesta välittömästi ja heti, eikä jäädä odottamaan sitä hetkeä, kun he syyllistyvät seksuaalirikoksiin.

Jos maahanmuuttaja on jo ehtinyt saada Suomen kansalaisuuden ennen seksuaalirikostaan, niin kansalaisuus on otettava pois.

--------------------------------------------------------------------------

Seksuaalinen väkivalta on väkivallan raain ja tuhoisin muoto uhrille.

Seksuaalinen väkivalta ole koskaan seksiä, vaan aina väkivaltaa.

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen ei ole koskaan uhrin vika, vaan vika aina rikoksen tekijän.

Häpeän ja syyllisyyden tunteiden ei tule koskaan kuulua uhrille, vaan aina rikoksen tekijälle.

Seksuaalirikosten tuhoisista seurauksista uhreille ei tule vaieta, vaan ne on saatettava kaikkien ihmisten ja etenkin kaikkien päättäjien tietoisuuteen, jotka vähättelevät seksuaalista väkivaltaa ja sen seurauksia.

---------------------------------------------------------------------------

Joka ikisen maan raiskaajat ja seksuaalirikolliset ovat yhtä alhaista, ihmiskunnan alinta saastaa.

---------------------------------------------------------------------------

Persut ovat konservatiivinen äärioikeistopuolue ja heidän arvonsa ovat sen mukaiset.

Persuja tarvitaan Suomessa ainoastaan siihen, että maahanmuutto pysyy hallittuna.

Yhdenkään oikeistopuolueen (Kok, Kesk, Rkp, Krist, Sin, Persut) äänestämisestä ei seuraa mitään hyvää tavalliselle kansanosalle = 80 % maan kansalaisista ja se on kansan ymmärrettävä.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Mitäs tämä tällainen keskustelu oikein on? Onko Uuden Suomen sensorit lomalla vai mitä? Vai onko jotain vihdoin tässä maassa tapahtunut?!?!

Käyttäjän Jukkaakula kuva
Jukka Aakula

Facebookilla on kova sensuuriaalto nyt päällä. Facebookin innon ymmärtää - menettihän se maineensa koska antoi alustan venäläisille yms. trolleille presidentinvaalien aikaan USA:ssa. Mutta tulipa heille siitä infon myynnistä Trumpin kampanjaan kuitenkin isosti massia.

Itse olen kahden viikon aikana saanut pari vuotta vanhoista kirjoituksista ja parista uudesta postauksesta (kahden neutraalin wilipedia-linkin jakamisesta) yhteensä 40 päivää bänniä (3+7+30). Nuo kaksi wikipedia linkkiä olivat molemmat englanninkieliseen sivuun Onge-heimosta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Enpä usko että tästä johtuu.

Kontekstista se on kiinni ja rikotko sääntöjä. Tästähän ne on tarkistettavissa: https://www.facebook.com/communitystandards/

Facebookista jos saa bänniä niin noissa on tavallisesti jotain laitonta kansankiihotusta tai muuta vastaavaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset