Jenna Simula www.jennasimula.fi

Kansalaisia kuunnellen kohti vuotta 2019

Pääministeri Juha Sipilän uudenvuoden puheesta paistaa kilometrien päähän valtaapitävien asenne: edelleenkään ei olla huolissaan suomalaisten turvallisuudesta, vaan siitä, että suomalaiset ottaisivat oikeuden omiin käsiinsä. Vielä enemmän Sipilä tuntuu olevan huolestunut vihapuheesta, jota rikoslaki ei edes tunne.

Vihapuheesta syytetäänkin tänä päivänä heti, jos puhujan mielipiteet eivät miellytä. Vaikket sanoisi tai kirjoittaisi mitään laitonta, Facebookin kaltaiset suuryritykset ja poliitikot tulkitsevat näkemyksesi vihapuheeksi sillä perusteella, että heidän mielestään sanasi loukkaavat ja lietsovat vihaa. Vihapuhe onkin hyvin häilyvä termi, jota tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Ihmiset, jotka syyttävät ahkerasti muita vihapuheesta, syyllistyvät siihen samoilla periaatteilla usein itse.

Sipilä kehuu puheessaan Suomen kyvykkyyttä yhteistyöhön yli ideologisten rajojen. Tämä taisi häneltä itseltäänkin unohtua kesällä 2017, jolloin yhteinen hallitusohjelma ei enää kelvannutkaan, ja Perussuomalaiset potkittiin ulos hallituksesta arvoihin vedoten. Tuosta kesästä lähtien vihapuheen vastustajat ovat erityisen ahkerasti demonisoineet perussuomalaisia, vaikka samaan aikaan huutavat isoon ääneen, miten "vihapuhe sitä" ja "vihapuhe tätä". Hatunnosto Li Anderssonille, joka on selkeäsanaisesti kertonut, ettei yhden puolueen demonisointi ole järkevää.

Vihapuheesta syyttelyn ja demonisoinnin sijaan olisi järkevää kuunnella, mitä mieltä se yksi puolue on, ja millaisia ratkaisuja sillä olisi Suomea riivaaviin ongelmiin. Laajoista tyttöihin kohdistuneista raiskauksista eivät nimittäin ole huolissaan vain perussuomalaiset kannattajineen, vaan ihmiset laajasti ympäri Suomen puoluetaustaan katsomatta. Puhe ja kirjoittelu eivät vahingoita ketään, mutta surkeasti harjoitettu maahanmuuttopolitiikka vaatii uhrinsa. Ihmiset eivät ota oikeutta omiin käsiinsä siksi, että perussuomalaiset vihapuhuvat, vaan siksi, että valtionjohto on kykenemätön myöntämään virheitään, eikä ole valmis tekemään mitään konkreettista suojellakseen kansalaisiaan. Sen sijaan poliitikot ja valtapuolueet mielellään hiljenisivät maahanmuuttokeskustelusta täysin. Syynä on nimenomaan se, että he tietävät varsin hyvin aiheen jakavan heidän kannattajiaan: osa on hyvinkin samoilla linjoilla perussuomalaisten ajatusten kanssa.

Valtapuolueet eivät halua tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa. Vaalien alla tullaan kuitenkin näkemään, miten yksittäiset poliitikot esimerkiksi Keskustasta, Kokoomuksesta ja jopa Sdp:stä tulevat ottamaan tiukahkojakin kantoja maahanmuuttoon liittyen, ja puolueet sallivat tämän heille ainoastaan yhdestä syystä: he haluavat estää maahanmuuttokriittisten kannattajiensa ääniä valumasta perussuomalaisille. Äänestäjät puolestaan toivovat, että heidän maahanmuuttokriittinen ehdokkaansa kykenisi muuttamaan valtapuolueita sisältäpäin. Vaalien jälkeen puoluekuri kuitenkin ottaa niskalenkin. 

Kuten pääministeri puheessaan toteaa, valta kuuluu kansalle, ja vietämme huhtikuussa demokratian juhlaa eduskuntavaalien myötä. Hän toivoo rehtiä vaalitaistelua, jossa keskitytään pelkojen lietsomisen sijaan ratkaisujen etsimiseen. Tällä aivan samalla toiveella minäkin suuntaan kohti vuotta 2019: olkoon vaalikevään maahanmuuttokeskustelut avoimia ja ratkaisukeskeisiä, ja älköön kukaan yrittäkö hiljentää puolueita tai kansalaisia kertomasta mielipiteitään, ratkaisuehdotuksiaan tai tuntemuksiaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Niin viha ... vihan viljeleminen_ miksi sitä viljellä ja mitä varten_ erimieltä mutta vihatta !

Viha kuin tietty jopa ainainen katkeruus jostain on pirun elämää kuluttuva voima,joka ei vie elämää eteenpäin_ rakennuspuut pois vihasta !

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Valtapuolueet eivät halua tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa."

Sellaisia ne ovat ne "valtapuolueet". Jatkuvasti ja loputtomasti toimimassa kansan enemmistön tahdon vastaisesti. Vuodesta ja vaalikaudesta toiseen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

On se kumma, kun kansalaiset suurin joukoin ensin kusettavat kannatuskyselyissä väittämällä kannattavansa muita kuin perussuomalaisia. Lopuksi he vielä äänestävätkin väärin - valtapuolueita.

(Kansan)demokratiaan ei voi luottaa…

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Onkohan kyse aivopesusta, vaiko ihan masokismista?

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Suomen turvallisuustilanne on varma vaaliteema ja tärkeä kaikille puolueille. Yhtä lukuunottamatta puolueet kantavat huolta kaikkien suomalaisten ja Suomessa asuvien/oleskelevien turvallisuudesta, ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, uskontoon ja muihin seikkoihin katsomatta. Sillä tavoin myös viedään huomiota tiettyjen ihmisryhmien syyllistämisestä ja ongelmien projisoinnista kokonaisuuteen.

Käyttäjän TapioUkkola kuva
Tapio Ukkola

Hyvä kirjoitus, Jenna. Suomalaiset ovat hitaita toimimaan, ovat uskollisia äänestämään samoja arvoja kuin (esi)isänsä ja tätä piirrettä poliitikot käyttävät surutta hyväkseen. Nyt on heräämisen ja toiminnan aika, vielä kun voimme pelastaa Suomen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Vihapuheesta syytetäänkin tänä päivänä heti, jos puhujan mielipiteet eivät miellytä."

Kuten "Hyysäriä" tai "Puna-Yleä" kun ne kirjoittavat perussuomalaisten toilailusta, tai tamperelaiskoulua kun lapset tekivät väärän julisteen?

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

"Sipilä kehuu puheessaan Suomen kyvykkyyttä yhteistyöhön yli ideologisten rajojen. Tämä taisi häneltä itseltäänkin unohtua kesällä 2017, jolloin yhteinen hallitusohjelma ei enää kelvannutkaan, ja Perussuomalaiset potkittiin ulos hallituksesta arvoihin vedoten."

Tässä yhteydessä haluan muistuttaa myös siitä, miten presidentti Sauli Niinistö sotkeutui asiaan:

Kokoomus käytti kaikki keinot, ja presidentin jakkaralta kokoomuslainen Niinistö päätti poiketa pelikentälle ajamaan Kokoomuksen etua, kun pelikentällä oli hiukan säpinää ja näytti siltä, että hallitus voi kaatua.

Mahtavampia takinkääntäjäisiä on tässä maassa nähty tuskin koskaan aikaisemmin: yhtenä päivänä Perussuomalaisten maahanmuuttoa koskeva osuus kelpaa hallitusohjelmaan (vaikka tätä osuutta aktiivisesti unohdettiin toteuttaa), ja seuraavana päivänä lakkaa kelpaamasta koko puolue.

Hallituksen uskottavuus lähenee nollaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

– Media valehtelee jostain vaikeasti ymmärrettävästä syystä, poliisi on politisoitunut, kirkko ja Suomen Punainen Risti vain hyysäävät islamistiterroristeja. Tarjottu ilmeinen johtopäätös on, että vain vallankumous, vähintään perussuomalaisten musertavan vaalivoiton kautta, voi tuoda muutoksen, muuten kaikki on hukassa, kuvailee Silvennoinen.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4014501-per...

Presidentti Sauli Niinistönkin uudenvuodenpuhetta on jo ehditty moittia siitä, että se oli ympäripyöreä, ylinätti ja ketään ärsyttämätön. Näinä aikoina sen laskee melkein ansioksi, sillä riidankylvjiä riittää riesaksi asti. Yksi polarisoitumista aiheuttava aihe on maahanmuutto. Eihän se sinänsä jaa kansaa, mutta tapa, jolla siitä keskustellaan, jakaa, sillä keskustelua käydään välillä melko syvistä poteroista. Vastapuolen näkemyksiä ei edes yritetä ymmärtää, heitellään vain leimakirveitä. Olihan Suomessa yksi outo sivustokin, morbidi hybridimedia joka kutsui itseään nimellä "MV-lehti", joka oli kokonaan omistautunut valheiden levittämiselle ja kansan jakamiselle. Sen eniten toisteltu ja vähiten perusteltu väite oli, että maahanmuuttajat ovat uhka.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset