Jenna Simula www.jennasimula.fi

Puolueet persunpelosta sekaisin

Oulun tapahtumat eivät tulleet puskista, sillä monet ovat tienneet ulkomaalaistaustaisten miesten yrittävän saalistaa alaikäisiä jo pitkään niin sosiaalisessa mediassa, kuin ostoskeskuksissa, koulujen pihoilla ja muilla julkisilla paikoilla. Jo valtuuston turvapaikanhakijainfossa syksyllä 2015 sanoin, ettei kotouttamisessa tulla onnistumaan, mutta huoleni kaikui kuuroille korville.

Ensin poliisi kielsi olevan kyse ilmiöstä, mutta alkoi hetkeä myöhemmin varoittaa ulkomaalaismiehistä, jotka ottavat alaikäisiin yhteyttä. Alkuun tämä nähtiin vähintään todisteena poliisin rasismista, mutta reilua kuukautta myöhemmin jopa vasemman laidan poliitikot ovat alkaneet puhua kulttuurieroista ja tyttöjen valistamisesta.

Vaaleihin ei ole enää kauaa. Puolueet oikealta vasemmalle yrittävät todistella, että turvapaikkajärjestelmän tuomat ongelmat, kuten laajamittaiset lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, hoidettaisiin kuntoon ilman perussuomalaisia. Keskustalla ja kokoomuksella on kuitenkin ollut kokonainen hallituskausi aikaa vaikkapa poistaa houkutustekijöitä tai karkottaa ulkomaalaisrikollisia, mutta karkotuksia rikollisuuden perusteella on tehty todella vähän. Nykylainsäädäntö sen kyllä mahdollistaa.

Syy sille, miksi perussuomalaiset eivät hallituksessa enää ole, on nimenomaan vaatimuksemme turvapaikkapolitiikan kiristyksistä, jotka sovittiin yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa 2015. Keskustalla ja kokoomuksella ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa aitoa halua viedä yhdessä sovittuja asioita loppuun ja tämän vuoksi perussuomalaiset heitettiin ulos hallituksesta kesällä 2017 arvopohjaan vedoten. Nyt vaalien alla perussuomalaiset argumentit ja toimenpide-ehdotukset kelpaavatkin - vaalipuheissa.

On huomattava, että kaikki muut puolueet ovat olleet joko houkuttelemassa turvapaikanhakijoita ja puolustamassa heidän oikeuksiaan, tai kokoomuksen tapaan ehdottamassa uusia väyliä maahanmuuttajien saapumiseksi Suomeen Afrikasta ja Lähi-idästä. Sipilä piiloutuu poliisin ja oikeusjärjestelmän taa, mutta satunnaiset keskustan riviedustajat suoltavat persumaisia ulostuloja - vailla näyttöä niiden takana pysymisestä.

Toivoisin, että perussuomalaisten vuosien ajan esillä pitämät asiat olisivat nyt vihdoin tulleet ymmärretyiksi, mutta luulen, että kyse on vaalipaniikista ja persunpelosta. Perussuomalaisten kannatus nousi gallupeissa huomattavasti, kun sen sijaan keskustan kannatus on romahtanut. Kokoomus ja SDP tappelevat pääministeripuolueen tittelistä yrittäen olla suututtamatta omiaan: maahanmuutto jakaa molempien kenttää. Lopulta vaalien jälkeen nämä puolueet unohtavat turvapaikkapolitiikan kiristykset kaikessa hiljaisuudessa, ja palaavat hehkuttamaan avoimia rajoja, globaalia vastuuta ja ihmisoikeuksia.

Kirjoitus julkaistu mielipidekirjoituksena Kalevassa 19.1.2019

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Yhdellä asialla ei hallitukseen pääse, ja tottakai kokoomus ja keskusta nyt kertovat, että on ''mahdollista'' olla persujen kanssa hallituksessa.

Se totuus nähtiin persujen hajotessa, kyse on siis vaalipuheista, joilla on tarkoitus olla kaikille avoin.

Siis ennen vaaleja, vaalien jälkeen tilanne onkin taas toinen. :)

Liika pitkä aika vaaleihin, ja kaikki muut puolueet pelaavat persut pois kuvoista, puhumalla kiristyksistä turvapaikanahakijoihin.

Kyllä se totuus persujen kohtalosta sitten vaalien jälkeen paljastuu, mutta nauttikaa nyt vielä pari kuukautta ja eläkää toivossa, mutta tulos on melko katkera kuitenkin.

Tommi Mäkinen

Mitöäh, haittaritala vasta tokana nillittämässä :D

Perskärpänen :D Joka persun blogiin yleensä ekana maanista trollailua ja ihmisvihaa,,valheita ja vääristelyjä unohtamatta. :D

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson
Käyttäjän pekkahetta1 kuva
Pekka Hetta

Ritala nauttii taas kun vihervassarit kusettaa kansaa. Meleko ihime ukko, et ssa tollaisesta tyydytystä...

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Minä en oikein ymmärrä tätä perussuomalaisten esittämää kritiikkiä muita puolueita kohtaan. Siis nimenomaan sitä kohtaan, että muut puolueet suhtautuvat kriittisemmin maahanmuuttoon ja nostavat siihen liittyviä epäkohtia esiin. Eikö tämä nyt ollutkaan se mitä juuri halusitte? Vai ajattelitteko, että saisitte joskus yli 50% kannatuksen ja muuttaisitte asiat ilman muita puolueita?

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että se pelko on nimenomaan perussuomalaisilla. Puolue joka on saanut voimansa siitä, että kritisoi muita puolueita ja mediaa maahanmuuttoon liittyvien negatiivisten asioiden vähättelystä jää vaaleissa aika aseettomaksi, kun yhtäkkiä muut puolueet ja media eivät muusta puhukaan.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Kas kummaa, kun niillä muilla puolueilla heräsi kiinnostus maahanmuuton epäkohtiin juuri vaalien alla. Vaalien jälkeen nämä ovat sitten kuukauden-pari hipihiljaa maahanmuutosta ja sen jälkeen palaa armoton monikulttuurin pakottaminen takaisin.

Minun pelkoni on siinä, että se suuri osa suomalaisista joka ei paljoakaan politiikkaa seuraa, tulee huijatuksi taas.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Oiskohan tässä myös ollu nyt jottain muutakin joka olisi voinut vaikuttaa kiinnostukseen.

Pelkosi on valitettavasti aiheellista, mutta ei siihen nyt ole sen enempi syytä kun muulloinkaan. Vaalipuheet on aina vaalipuheita oli aihe tai puolue mikä tahansa.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Perussuomalaiset nähdäkseni vain varottavat äänestäjiä siitä, että ei kannata luottaa puolueisiin jotka vasta vaalien alla alkavat "huolestua" haittamaahanmuutosta. Olisihan kepulla, kokoomuksella ja sinisillä ollut tässä neljä vuotta aikaa korjata tilannetta jos se oikeasti huolettaisi.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Suomessa onegelmana on, että rikollisten ihmisoikeudet ovat vahvemmat kuin uhrien. Siksi oikeusistuimet ja päättäjät eivät riittävästi ota huomioon, mitä riskejä heidän hyväksymänsä päätökset aiheuttavat kansalaisille.

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

Vaaleihin vaikuttaminen tulee lähempää kuin Venäjältä

https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1085570...

PS:n pj. Halla-aho on bannattu juuri ennen vaaleja Twitteristä. Neuvostoliitossa sensuroitiin väärät mielipiteet. Just before the election, Chairman of the Finns Party Halla-aho has been banned from Twitter. In the Soviet Union, false opinions were censored.

https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1085492...

Arvopohja on muuttunut kaikilla muilla puolueilla sopivasti juuri ennen vaaleja. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että muut ovat puolueet ovat sittenkin valmiita tekemään yhteistyötä perussuomalaisten kanssa? Perussuomalaisten #arvopohja pysyy, muiden puolueiden #arvopohja muuttuu.

Turvapaikkapolitiikan järjettömyys

http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Hallituksen käsitys Oulun tapahtumista ja esitykset seksuaalirikosten torjumiseksi ontuvat

Pääministeri Juha Sipilä: ”En pidä Oulun raiskausvyyhdin uhrimäärää poikkeuksellisena”.

https://twitter.com/krista_rehula/status/108446568...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269308-juuri-nyt-...

Hallituksen esitys 212 on rikoslain muutos, jossa kiristetään rangaistusasteikkoja lasten seksuaalisen hyväksikäytön osalta.
Rikoslakiin on myös tulossa uusi lapsen raiskausta koskeva säännös. Kaikkosen mukaan tämä esitys on mietinnöllä lakivaliokunnassa, jonka on vielä katsottava mahdollisuus kiristää rangaistuksia lisää. Laki on saatava ripeästi läpi, eduskuntapuolueet linjaavat.

Hallituksen esitys 242 koskee poliisin henkilötietolakia. Kaikkosen mukaan tämä lakimuutos ”on yksi työkalu viranomaisille torjua seksuaalirikoksia”.

Hallituksen esitys 272 koskee kansalaisuuslain muutosta siten, että tiettyihin rikoksiin syyllistynyt menettäisi Suomen kansalaisuuden. Esitys on Kaikkosen mukaan parhaillaan perustuslakivaliokunnalla mietinnöllä. Eduskunnan linjaus on se, että hallituksen tulisi selvittää, voisiko esitykseen tuoda mukaan myös törkeät seksuaalirikokset.

PERUSSUOMALAISET OVAT RATKAISU PAKOLAISKRIISIIN

”Perussuomalaiset ovat esittäneet rajatarkastuksia, koska missään valtioissa ei ole tarkoituksenmukaista päästää sisään ketään ilman papereita, ja sitten jälkikäteen ihmetellä, että mitä täällä olevien kanssa oikein pitäisi tehdä. Turvapaikkahakemuksia ei myöskään ole syytä vastaanottaa turvallisesta Ruotsista.

Tähän eivät muut puolueet suostuneet. Koska arvopohja.

https://beta.oikeamedia.com/o1-95509

Jussi Halla-aho

Ulkomaalainen pedofiiliaalto leviää Suomessa - vain perussuomalaiset valmiita "koviin keinoihin"

https://beta.oikeamedia.com/o1-95523

Halla-aho: "Mitään ei tapahdu. Hallitus ja vasemmisto-oppositio luottaa siihen, että kuten ennenkin, tapaus vaipuu unohduksiin, ja sitten voidaan taas puhua sähköautoista"

Ruotsalainen Fria Tider kirjoittaa: "Ulkomaalainen pedofiiliaalto leviää edelleen Suomessa."

Lehti viittaa Oulussa ensin ilmenneisiin, mutta sitten myös Helsinkiin levinneisiin lapsiraiskaustapauksiin ja kuvaa osuvasti muslimimaahanmuuttajille tyypillistä lapsiin kohdistuvaa seksuaalihäiriötä, jota islamin profeetta Muhammed harjoitti pyhänä velvoitteenaan edellyttäen esimerkillään sitä tietysti myös seuraajiltaan.

http://www.friatider.se/barnv-ldt-kterna-sprider-s...

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"...Helsinkiin levinneisiin lapsiraiskaustapauksiin ja kuvaa osuvasti muslimimaahanmuuttajille tyypillistä lapsiin kohdistuvaa seksuaalihäiriötä, jota islamin profeetta Muhammed harjoitti pyhänä velvoitteenaan edellyttäen esimerkillään sitä tietysti myös seuraajiltaan."

Tämän faktan ääneen lausumisesta sai Halla-aho aikoinaan rangaistuksen demla-tuomarilta. Ajat ovat kuitenkin siitä muuttuneet, eikä islamiin sisältyvien totuuksien kertomisesta enää jaella rangaistuksia. Halla-aholle pitäisi itse asiassa palauttaa sakkosumma.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Eipä tässä persut pelota vaikka täälläkin tuntuu tulleen uusi vyöry persuja ja persahtavia, joilla tarkoitan niitä, ketkä sitoutumattomaksi ilmoittautumisesta huolimatta kannattavat varauksetta persujen politiikkaa erityisesti maahanmuutossa.

Ainoa mikä todella mietityttää on se, kuinka moni pääsee eduskuntaan pelkällä maahanmuuttokriittisyydellä vailla mitään muuta osaamista ja asiantuntemusta. Jos vaikka sinun blogejasi katselee, niin ei sieltä löydy näkemystä juuri mihinkään muuhun kuin maahanmuuttoon, seksuaalirikoksiin sekä sitten valitusta FB-bänneistä ja sensuurista.

http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaj...

Katselin tuossa persujen talouspolitiikkaan liittyvää vaihtoehtokehystä ja se lähinnä huvitti ylimalkaisuudellaan. Kokoomukseen loikannut Turunen näyttää olleen viimeisiä jotakin talousasioista ymmärtäviä puolueessa. Taustalla olevat talousvaikuttajatkin ovat vähissä.

Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että perussuomalaisen valitseminen eduskuntaan on kuin hommaisi pelkän putkimiehen rakentamaan talon. Osaamista on yhdessä asiassa, mutta muista asioista ei ole kunnollista näkemystä eikä asiantuntemusta.

Siellä eduskunnassa tuppaa olemaan paljon muuta päätettävää kuin vain maahanmuutto vaikka sen joka asiaan jotenkin koitatte yhdistääkin.

Heikki Palonen

Väärin, metsään, ja pieleen. Eduskuntaan ei ketään valita rakentamaan taloa, vaan ylläpitämään jo rakennettua Suomi-taloa. Ja siellä ylivoimaisesti suurin ongelma ovat nuo joka liitoksesta tihkuvuotavat ja yhä tiuhempaan tahtiin tulvavuodoiksi räjähtelevät putkistot, eli nimenomaan näitä yhden asian putkimiehiä tarvitaan ylivoimaiseksi enemmistöksi, jotta meillä olisi edes teoreettista mahdollista säilyttää Suomi asumiskelpoisena.

Moniremonttiosaajia on hyvin harvassa, eli aivan yhtä yhden asian liikkeitä ovat kaikki muutkin, paitsi Kokoomus, Keskusta, SDP, Vasemmisto, ja Vihreät, jotka ovat pyöreän nollan asian liikkeitä!

Näiden agendalla ei vuosikymmeniin ole ollut muuta kuin nostella palkkoja "edustustyöstään", ja ajaa omia bisneksiään niin maahanmuuton kuin sisämaanmökkien vedenpuhdistamoiden ja ulkomaisen autoteollisuuden saralla, samalla kun teatteriksi "kiistellään" siitä pitääkö maataloustukia nostaa vai laskea yhdellä miljoonalla ja pitääkö teiden kunnossapitoon laittaa miljoona vähemmän vai enemmän, ja pitääkö veroja alentaa vai korottaa yhdellä miljoonalla.

Siispä mitään, ainuttakaan asiaa jolla olisi mitään todellista merkitystä kenenkään korruptioryhmään kuulumattoman kansalaisen kannalta, ei ole mikään puolue vuosikymmeniin ajanut, paitsi perussuomalaiset.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Eipä kuulunut minkäänlaista protestointia persujen eduskuntaryhmästä Sipilän hallituksen toimintaa kohtaan, kun pakolaisvyöry -15 Suomeen tuli. Jopa Pontius Pilatus olisi katellinen siitä käsien pesusta jota persut nyt harrastavat jouduttuaan oppositioon, unohtaen, että Halla-aho oli valmis persujen jatkolle Sipilän hallituksessa tultuaan valituksi persujen puh.johtajaksi. Hieman rehellisyyttä peliin Simula.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Aika lyhyt on sinunkin muistisi! Kyllä persuissa oli koko ajan maahanmuuttokriittinen oppositio, joka sitten kaappasi vallan, koska hallitus ei toteuttanut Halla-Ahon kirjoittamaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Nykyisiä persuja on aivan turha syyttää nykyisten sintu-ministerien takinkäännöstä.

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Hallitus ei ehtinyt toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lakimuutoksia ennen kuin tänne alkoi lappamaan väkeä syksyllä 2015. Pitää muistaa, että hallitus oli vielä nuori tuolloin. Sellaista maahanmuuttajien vyöryä ei populistipuolue kestänyt, jakaantui niin kuin uraaniatomi konsonaan. Soinihan ei samalla tavalla ole koskaan ollut maahanmuuttokriittinen ja monomaani. Ei Soinilla eikä soinilaisilla ollut mitään velvollisuutta vaihtaa ajattelutapaansa. Kun kerran maahanmuuttokriittinen oppositio pääsi enemmistöksi eikä soinilaisten politiikka miellyttänyt, se oli nimen omaan puheenjohtaja, joka piti vaihtaa.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #24

"Kun kerran maahanmuuttokriittinen oppositio pääsi enemmistöksi eikä soinilaisten politiikka miellyttänyt, se oli nimen omaan puheenjohtaja, joka piti vaihtaa."

Sopihan toki Jyväskylän puoluevaalissa 2017 hävinneiden soinilaisten erota puolueesta ja perustaa uusi. Ei siinä vielä mitään demokratian vastaista sinänsä ollut. Sitäkin härskimpää soinilaisilta oli jatkaa Sipilän hallituksessa perussuomalaisten mandaatilla, ikään kuin puolue ei olisikaan äänestänyt heitä vilttiketjuun. Se jos mikä oli demokratian polkemista.

Käyttäjän JoonasTaipaleenmki kuva
Joonas Taipaleenmäki

Nyt meni OP:ltä persut ja siniset sekaisin. ;)

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Naurettavaa paskapuhetta on että mamuja ollaan tänne houkuttelemassa. Kukaan ei haua että miljoona ihmistä lähtee liikkeelle, ja niistä 30 000 tuli Suomeen. Sipilän puheet olivat mitä olivat..
Kysymys on nyt siitä että miten tämän kanssa tullaan toimeen, vihanlietsonta ei yleensä ole se paras keino, vaikka ihminen yleensä kautta historian on sortunut. Ja jälkiviisastelu.

Käyttäjän JoonasTaipaleenmki kuva
Joonas Taipaleenmäki

Kun maan pääministeri ilmoittaa prime timessa antavansa kotinsa maahanmuuttajille, on aika hankala nähdä sitä muuna kuin tervetulotoivotuksena.

Ilkka Huotari

Ja kun siitä uutisoidaan arabimaita myöten (Al Jazeera).

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #18

Niin so what? Aika pieneen ryhmään miljoonasta kyseinen mainos osui....

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #18

miten Ilkka meinaat ratkaista tämän valtavan ongelman?

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #22

Minkä ongelman? Eihän teidän mielestä mitään ongelmaa ole edes olemassa, vaan pelkkää normaalia raiskailua.

Käyttäjän RistoKajanto kuva
Risto Kajanto

Vaikka tapahtumat Oulussa ja muualla Suomea ovat järkyttäviä niin eivät Persut kykene asioita hoitamaan kuntoon vaikka kuinka uhoavat.
Järkyttävää miten vaalikarjaa höynäytetään vaalikaudesta toiseen ratsastamalla populismin aallonharjalla.Erottiinko EU:sta kun Persut saivat jytkyn viime vaaleissa.Uhota kyllä osataan.

Ilkka Huotari

"Persut kykene asioita hoitamaan kuntoon vaikka kuinka uhoavat."

Perustelut?

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Perusteluvastuu on persuilla.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #21

Perustelut on jo esitetty. Siis toteutustavat.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Erottiinko EU:sta kun Persut saivat jytkyn viime vaaleissa.Uhota kyllä osataan."

Timo Soinihan oli sininen eikä persu. Persunaamari valitettavasti putosi vasta vuoden 2017 puoluevaalitappion jälkeen ja sininen naama tuli näkyviin. Ei Soinilla ollut koskaan aikomusta pitää kiinni puheistaan. Mutta jos petturin tunnistaisi etukäteen niin eihän se pettämään pääsisikään.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Jenna, joko olet nähnyt tämän videon? Vielä ihan lopussakin tärkeitä asioita nousee esiin.

https://www.kansalainen.fi/bilettamista-alistamist...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Eihän noita kukaan pelkää. Yhä harvempi edes ottaa vakavasti.

Vaan se on mielenkiintoista seurata minkälaista vahinkoa tuo maahanmuuttajista, riidanhaastosta, uhriutumisesta, etnonationalismista ja suoranaisesta valehtelusta virtansa saava alkiojoukko tekee Suomi-kuvalle ja suomalaisuudelle.

Vähintäänkin nopeuttaa alasajoa, mutta se on toki noiden oikeus vapaassa maassa. Tässä vain voi ihmetellä sellaisen kehityksen vauhtia vieressä.

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Olen tiennyt jo liki 50 vuotta että miehet saalistavat alaikäisiä. Ei edes naurata, että nyt vasta siihen kiinnitetään huomiota.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Joo, se muuttui onglmaksi vasta kun keksittiin että jotkut niistä ei ole edes syntyneet Suomessa. Saalistaja on pelottava vasta jos sillä ei ole valkoista suojaväriä.

Itse asiassa vuonna 2017 raiskaukseen syyllistyneistä 30 % oli ulkomaan kansalaisia. Lähi-Idästä ja Afrikasta peräisin olevat ovat yliedustettuina seksuaalirikoksista syytetyissä. Alueelta tulleista vain harvaa on kuitenkin epäilty raiskauksesta. Suomessa asuvista irakilaisista viisi tuhannesta oli syytettynä raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 2017. Toisin sanoen 99,5 % irakilaisista ei ole ollut syytettynä näistä teoista. Siksi on väärin ja haitallista hyljeksiä näitä 99,5 % irakilaisista mahdollisina raiskaajina. Yhtä hyvin voisimme sanoa että kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia. Teoriassahan näin toki onkin, ja kaikkihan me toki tiedämme, että käytännössä näin ei onneksi ole.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Irakilaiset tekee vaarallisiksi se, että he tunnustavat islamia joka hyväksyy ei-muslimien raiskaamisen. Raiskaaminen on Allahin hyväksymää ja profeetta Muhammedin esikuvan mukaista toimintaa. Siksi irakilaisen yhteisön on niin vaikea tuomita sitä, puhumattakaan että voisivat ryhtyä mihinkään konkreettisiin kurinpitotoimiin.

Käyttäjän pekkahetta1 kuva
Pekka Hetta

Ikävät faktat laittaa eräitä suvaitsevaisia pelottamaan ja harmittamaan. Heidän unelmat ei sittenkään pääse toteutuun. Onhan se harmi kun on vuosia tää porukka öyhöttänyt ympäri somee, kuinka kultapojat ovat rikkaus. Sit tuliki totuus ilmi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset