Jenna Simula www.jennasimula.fi

Ministereiden avustuslupaukset Oululle silmänlumetta

  • Ministereiden avustuslupaukset Oululle silmänlumetta

Ministerit Sipilä, Mykkänen ja Mattila lupasivat tammikuussa Oulun kaupungille rahallista tukea sekä seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi, että jo tapahtuneen seksuaalirikosvyyhdin uhrien tukemiseksi. Tuolloin puhuttiin kahdesta miljoonasta. Nyt vaikuttaa siltä, että tammikuiset lupaukset olivat pelkkiä puheita, sillä kaupungin saama tuki onkin todennäköisesti puhuttua paljon pienempi. Asiaa käsiteltiin eilen kaupunginhallituksen kokouksessa, ja olin sen kannalla, että asia tulisi palauttaa valmisteluun sekä sisällöllisten ongelmien, että puutteellisen rahoituksen vuoksi, mutta se hävisi äänestyksen. Jätin asiassa eriävän mielipiteen, sillä kaupungin nopealla aikataululla ministeriöiden toiveiden mukaisesti kyhäämä toimintasuunnitelma sisältää monia ongelmia, eikä vääränlaisiin toimenpiteisiin tule missään nimessä käyttää rahoitusta - ei kaupungin, eikä sen paremmin valtion.

Asia olisi siis pitänyt palauttaa valmisteluun, kunnes valtiolta saatavan rahoituksen määrä on selvinnyt, minkä jälkeen olisi ollut syytä tarkastella kriittisesti suunniteltuja toimenpiteitä ja niihin käytettäviä resursseja. Kaupungin toimenpiteet alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta nyt suunnitellut, asiakohdan liitteenä olleen oheismateriaalin mukaiset toimenpiteet eivät kaikilta osin pureudu itse ongelmaan tai sen ehkäisyyn.
 
Kyseisissä toimenpiteissä on yhtenä kokonaisuutena esimerkiksi "nuorten itsetunnon vahvistaminen - tarinoita Oulusta nuorten kertomana", jonka tarkoituksena on "auttaa ehkäisemään vihapuhetta ja vahvistaa luottamusta yhteisössä". Tämänkaltaisilla vihapuhekampanjoilla yritetään tosiasiassa estää avointa keskustelua maahanmuuton aiheuttamista ongelmista, ja luoda valheellista turvallisuudentunnetta. Lisäksi toimenpiteissä esitetään muun muassa nuorisotoimen järjestämän kesäajan toiminnan laajentamista yli 18-vuotiaille maahanmuuttajille, vaikka toiminta on tarkoitettu alaikäisille. Niin ikään esitetään kotouttamistoimien tehostamiseksi myös esimerkiksi palveluneuvojan palkkaamista, jolla olisi "taustaa Lähi-idästä".
 
Sekä Oulun kaupungin resursseja, että valtiolta saatavaa avustusta on käytettävä mielestäni vain sellaisiin toimenpiteisiin, jotka sekä ennaltaehkäisevät seksuaalirikoksia, että tarjoavat apua rikosten uhreille ja heidän perheilleen. Maahanmuuttopoliittiset kiristykset sekä muut ennaltaehkäisevät toimenpiteet tulee puolestaan toteuttaa eduskunnassa, mutta näiden toteutumiseksi Oulun kaupungin olisi myös osaltaan vaikutettava ja vaadittava kiristyksiä - näin ei kuitenkaan haluta Oulussa ilmeisesti tehdä.

Olivatko hallituksen lupailemat 2 miljoonaa pelkkää vaalipuhetta? Vai kenties epäonnistunut yritys uskotella, että hallitus aidosti toimisi vastaavanlaisten rikosvyyhtien estämiseksi? Siltä se nimittäin nyt pahasti haiskahtaa. Hallituspuolueet halusivat kaikin keinoin luoda vaikutelman, että vaalien lähestyessä Oulussa lapsiin ja nuoriin kohdistuneet seksuaalirikokset olisivat alkaneet aidosti kiinnostaa, mutta toisin kävi.

Maahanmuuttopolitiikka kaipaa kiperästi kiristyksiä, jotta tällaisia rahoituksia ei tarvitse yhdellekään kunnalle tai kaupungille antaa "seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi". Mikään määrä rahaa tai terapiaa ei korjaa maahanmuuton aiheuttamien ongelmien seurauksia. Parasta ennaltaehkäisyä on yksinkertaisesti lopettaa haittamaahanmuutto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Martti Nurmi

Oulussa on raiskattu maailman sivu. Miksi se nyt on yht'äkkiä merkillistä? Ehkä ei ole hyvä hetki ajaa kunnostautuneille tahoille taloudellisia kannustimia.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Oli väärin päästää maahan yli 30 000 nuorta miestä, joiden kulttuurissa nainen on paljon vähä-arvoisempi kuin mies. Jos otamme Suomeen pakolaisia, heidän on parasta olla niitä haavoittuvimpia ihmisiä ja perheitä leireiltä. Mutta edes tämä ei olisi järin tehokasta apua, sillä se saavuttaa aniharvoja.

Paras apu on pystyttää kouluja (peruskoulu+ammattikoulu), terveykeskuksia ja sairaaloita, jolloin ihmiset voimaantuvat ja oppivat auttamaan itseään. Tällaista toimintaa minäkin puolustaisin mielelläni. (rahaa valtaapitäville harvoin kannattaa antaa, sillä ne menee usein omiin ja lähipiirin taskuihin)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Komppaan ensimmäistä kommentoijaa sikäli, että Oululle ei ole syytä antaa sen enempää välitöntä erikoisapua kuin muillekaan Suomen kaupungeille pelkästään siksi, että joku taho on tarkoitusperäisesti saattanut julkisuuteen korkeaprofiilisesti joitain rikoksia, jotka eivät poikkea juuri millään tavoin "normaalista" meiningistä, jota jo lukuisten vuosien ajan on tapahtunut suurin piirtein kaikkialla Suomessa. Oulu ei ole minkäänlainen erityistapaus evätkä nuo viime vuoden kesällä tapahtuneet rikokset poikkea muista mitenkään.

Mykkänen osoitti epäkypsyyttä ja harkintakyvyn puutetta tullessaan luvanneeksi jotain tuollaista typerää ja matkustaessaan varta vasten viikonlopun aikana tapaamaan Oulun kaupunginjohtajaa ikäänkuin juuri sinä viikonloppuna, kun lehdet olivat vanhoista rikoksista kirkuneet lööpeissään, Ouluun olisi tullut jonkinlainen hätätila.

Reagointi on verrattavissa ilmastonmuutoshysteriaan, jota persut toisaalta kyllä kiitettävästi osaavat kritisoida.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset